Alkaa vihdoin tuntua siltä, että joulu on tulossa. Meillä oli tänään koulussa Lucia-aamunavaus ja viimeistään se sai mun sisäiset jouluhimot syttymään. Sen lisäksi olin eilen kavereitten kanssa Sannalla leipomassa jouluherkkuja ja syömässä joulusuklaata. Oli kiva nähdä koko porukalla ekaa kertaa todella pitkästä aikaa. Luulisi että varsinkin joulukuu on tosi kiireistä aikaa, mutta mulla menee päivätkin nukkuessa ja läksyjä tehdessä, sekä syödessä. Googlailin vähän liittyen tähän mun jatkuvaan väsymykseen ja hiilarihimoon, ja totesin että mun oireet täsmää täydellisesti kaamosrasitukseen, jota n. 30-40% suomalaisista "sairastaa" näin kaamoksen aikaan, toiset vahvemmin ja toiset lievemmin. Kaamosrasitus siis eroaa kaamosmasennuksesta siten, että kaamosmasennukseen liittyy oleellisesti masennus ja apatia. Mitään virallista hoitokeinoa ei ole, mutta oon ite alkanut pitää enemmän lamppuja päällä huoneessa ja lisäämään kotitreeniä niin on vähän helpottanut.
Kävin tänään katsomassa yhden meiän koulun monista teatteriproduktioista Nyt sanon oikein hiljaa. Sen katsominen kyllä sai mieleeni palaamaan miksi alun perin hain Kallion lukioon. Näytelmä sijoittuu talvisodan ja jatkosodan välisen välirauhan aikaan ja tarinaa luo erityisesti se, kuinka sodan paineet ovat vaikuttaneet silloisessa Kallion yhteiskoulussa työskennelleisiin lottiin.Vaikuttavinta näytelmässä oli se, että se perustuu perustuu paljolti tositapahtumiin, ja kirjeisiin, joita lotat kirjoittivat tuona aikana koulujemme pulpeteille perheilleen ja rakkaileen. Lisäksi teokseen oli yhdistetty nykyteatterin elementtejä mielettömän yksinkertaisella, mutta upealla tavalla: takavalo, mustat vaatteet ja savukone.
Kaiken lisäksi sain osallistuttua meidän koulun tän vuoden kirjoituskilpailuun jopa kahdella runolla/tekstillä. Siitä on niin kauan, kun mä olen viimeksi kirjoittanut fiktiota, että yllätyin siitä, miten sujuvasti tekstiä vaan ilmestyi paperille kun inspiraatio iski. Aihe oli lämmin, mutta koska olen aika realistinen ja milteipä naturalistinen kirjoittaja, kirjoitan yleensä enemmän melko kylmiä tekstejä. Mutta ainakin sain mielestäni käsiteltyä aihetta edes jotain kieroutunutta kautta sen verran, että uskalsin ne palauttaa raadille (kaksi minuuttia ennen määräajan umpeutumista). Jos kellään on mielenkiintoa lukea niitä niin sanokaa, voin harkita niiden julkaisemista jossain postauksessa jos ketään kiinnostaa tietää, että millä ilveellä mä sinne Kallioon sitten pääsin.
Nyt mä siirrynkin viettämään kotoisaa leffailtaa (nalleni kanssa) katsomalla vihdoin Piin elämä-elokuvan, jonka oon halunnut nähä jo pitemmän aikaa. Toivottavasti se on kaiken tän odottamisen arvoinen!
SAARA
Julkaise ihmeessä, minua ainakin kiinnostaa! :) Itsekin kirjoittelin pöytälaatikkoon jossain vaiheessa, mutta nyt ei ole ollut piiiitkään aikaan aikaa tai energiaa kirjoittaa kunnolla... Saa nähdä josko se inspis kohta taas purisi kun alkaa päästä normaalimpaan päivärytmiin!
VastaaPoistaAlkoipa tehdä mieli joulutorttuja..
Pitää varmaan uskaltautua jossain sopivassa välissä! :) Itsekin tykkäsin ennen kirjoitella paljonkin, mutta sitten se vaan jäi. Kuitenkin se pitkästä ajasta kirjoittaminen vaan tuntui niin kivalta, että pitäisi taas pikkuhiljaa lisätä sitäkin. Ite koen ehkä helpompana sen, että on joku syy kirjoittaa. Jos tuntuu ettei saa mitään aikaiseksi, voit pyytää vaikka miestäs tai jotain kaveria antamaan sulle jonkun "kirjoitustehtävän" tyyliin aiheen ja päivämäärän millon pitäis olla valmista. Ite ainakin kelasin kokeilla tätä kikkaa, ettei vaan jäisi tuo kirjoittelu kokonaan taas. (:
Poista