Last flowers standing

Menin eilen ulos valokuvaamaan pihallamme olevia kukkia. En tiedä mistä sain sen idean, mutta teki mieli ikuistaa vielä talvenkin kylmyydessä kauniisti loistavat kanervat ja tuo hassu hipsukukka. Kun olin ulkona, kuulin sisältä talosta pamauksen. Läheltä kuului linnun kiljaisu, ja säikähdin, että joku pikkulintu oli eksynyt taloomme. Sisällä ei kuitenkaan kuulunut tai näkynyt mitään, joten unohdin asian ja aloin katsella Gossip Girliä. Siinä samassa kuulin, miten se pikkulintu kahisti siipiään ja törmäsi ikkunaan. Se jatkoi ja jatkoi räpsitelyään ikkunaa vasten, näkyihän siitä kaikki sille tuttu ja turvallinen. Mutta se ei päässyt sinne vaikka miten yritti.
    Aivan kuten lintukin, jouduin paniikkiin. Hetken kävimme henkistä taistelua, mä yritin saada sitä lentämään ovesta ulos, mutta se yritti vain ikkunasta. Lopulta lintu lensi hyllyymme ja seisoi siellä hievahtamatta. Sulkeuduin vanhempieni huoneeseen ja jäin odottamaan vaaria. Kun vaari lopulta tuli "pelastamaan mua", hän tyynesti otti linnun käteensä ja kantoi sen ovelle, josta heitti sen ilmaan. Lopulta tajusin, että se joka kaipasi pelastajaa, oli lintu enkä minä. En vain itse osannut ajatella kuin omaa hätääni.
   Viikonloppuna, olin lastenvahtina myöhään yöhön asti. Pääsin kotiin yhden maissa, ja sain kyydin kotiin. Pyysin heitä kuitenkin jättämään minut vähän matkan päähän talostamme, päiväkodin jättöpaikoille. Kun menen siitä kotiin, joudun kulkemaan metsätietä pitkin n. 40 metriä, jonka jälkeen jatkan pimeän päiväkodinpihan läpi kotikadullemme. Kammoan sitä reittiä pimeän aikaan aivan älyttömästi, pelkään pimeää tyhjää kaupunkia älyttömän paljon. Otin puhelimeni taskulampun turvakseni ja koitin pitää katseeni suoraan edessä.
   Jostain syystä, päätin kurkata taivaalle. Siinä samassa juuri siinä kohtaa, mihin katseeni käänsin, meni tähdenlento. En voinut kuin pysähtyä paikalleni ja jäädä hetkeksi tuijottamaan taivasta ja tähtiä. Ne näkyivät uskomattoman selvästi ja kirkkaasti. En enää osannut pelätä ympäristöäni vaan näin kaiken sen kauneuden, jonka yleensä tahtomattani vältän. Kauniisti hohtava kuu, keltaisten katulamppujen valaisema syksyinen katumaisema, pimeässä sekoittuvat muodot. En ole koskaan katunut yhtä paljon, että jätin kamerani kotiin. Jonain yhtä kauniina ja pilvettömänä yönä aion mennä ulos ja yrittää saada edes palan sitä kauneutta ja tunnelmaa tallennettua.

SAARA