SUSANNA: Tosi moni nuori on kujalla näin syksyn ja kevään tullen, että mitä tehdä lukion jälkeen, minne hakea yhteishaussa. Todella monet taas tietävät minne haluavat, eivätkä harkitse muita vaihtoehtoja. Mä olen yksi niistä ketkä on hukassa. Mulla ei ole sellaista lääkishimoa kuten monella mun kaverilla, tai mulle ei oo ollut itsestäänselvää missä oon hyvä -kun musta tuntuu, että pärjään vaan keskiverroin kaikessa mitä teen. Ennen studiamessuja olin melkeen 100% varma, että kauppis on varmaan se mun juttu. Tässä kuitenkin saamiani lehtisiä selaillessani aloin tajuta kuinka vaikea sinne on päästä sisään. Aloin miettimään, että varmaankaan en tuu pääsemään sisään. Laitoin yhdelle parhaalle kaverilleni viestiä näistä ajatuksista, ja vasta hän sai herätettyä mut epätoivon horteesta sanoen, että juuri noin ei saa ajatella, ja että hakee minne vain, on pakko vain lukea, lukea ja lukea, sekä toivoa vain parasta.
Tänään jutellessani muiden koulukaverien kanssa tajusin, että kaikki me ollaan samassa veneessä, tiedettiin me minne halutaan, tai ei. Kaikilla on sama hakuprosessi, stressaavat tunteet sekä pitkät lukupäivät edessä. Vaikka mäkään en tiedä, minne mä oikeasti haluan, ajattelin tehdä parhaani lukemisessa ja tosissani yrittää päästä kauppakorkeakouluun sisään -tosin mihin kaupunkiin, se on vielä auki. Eikä ole oikeastaan vielä kiire päättää. Haku on vasta keväällä, eli tässä on muutama kuukausi sulatella kaikenlaisia ajatuksia. Plus ensiksi pitäisi vielä keskittyä tuleviin ylioppilaskirjoituksiin. Mitä mä tässä nyt yritän sanoa, on että vaikka ei tiedäkään minne tulevaisuus vie, minne opiskelupaikkaan, mihin kaupunkiin tai maahan, täytyy oma polku löytää itse. Vanhemmat antaa hyviä neuvoja, mutta niitäkään ei pidä niellä pilkkomatta niitä itselleen sopiviksi. Ainakin niin mä ajattelin polkuni päättää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti