I feel the weight of the world on my shoulder

Viimeiset pari viikkoa on ollut ihan älyttömän kiireistä ja ahdistavaa aikaa, niin paljon tehtävää ja niin vähän aikaa saada se kaikki hoidettua. Suurin stressi koski kyllä tätä meidän lukion eilen ensi-iltansa saanutta Fame-musikaalia. Vuosi sitä musikaalia väännettiin ja perjantaina tajusin miten iso juttu se on, kun päästiin maikkarin kympin uutisiin (linkki klippiin tässä). Itse en siis todellakaan ole esiintymässä (vaikka osaankin ton jo melkein ulkoa, voisin korvata kenet tahansa kunhan vain oppisin laulamaan ja näyttelemään), vaan ollaan mun työparin kanssa suunniteltu ja toteutettu produktion valot ja ajetaan niitä yhdessä esityksissä. Kaiken kaikkiaan aika mieletön kokemus, vaikka me valomiehet...naiset ei kaikkein arvostetuinta porukkaa ollakkaan. Vielä ens viikko ois luvassa joka päivä näitä 8-22 koulupäiviä, mutta sitten se onkin kokonaan ohi ja pitää ruveta kahlaamaan tän jakson lukuaineita, että pääsen nekin kurssit läpi. Saa kyllä nähdä miten käy, poissaolokiintiöt on aika useessa jo tapissaan ton musikaalin vuoksi.

Ei tää elämä kuitenkaan pelkkää stressiä ja pitkiä päiviä oo ollut, aika monta ihan mieletöntä juttua on tapahtunut. Partioviikko päättyi 27.4. Kohtaaminen-nimiseen isoon partiotapahtumaan, jolloin kaikki pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan lippukunnat oli kutsuttu aamupäiväksi Linnanmäelle ja iltapäivällä jatkettiin matkaa sieltä Olympiastadionille, jossa jaettiin Mannerheim-merkkejä ja oli Haloo Helsingin keikka. Oon äärimmäisen ylpeä itestäni, uskalsin nimittäin mennä Ukkoon ja Kingiin ja Olympiastadionilla olin lippukunnan lipunkantajana koko sen ihmismassan edessä. Kaikkea hienoa sitä partiossa pääseekin tekemään. Toinen mahtava juttu on se, että käytiin viime viikonloppuna perheen kanssa intialaisessa ravintolassa ja katsomassa The Amazing Spider-man 2 ja tajusin, että supersankarielokuvat on tosiaan mun lempigenre, etenkin nää 2000-luvulla tehdyt Batmanit, joiden innoittamana oon hankkinut ton ihanan Batman-paidan ja mustat legginsit, joissa on Batmanin logoja. Voisin jopa sitten omaan asuntoon hankkia jonkun Batman-seinätarran.

Vaikka oon viettänyt melkein kaikki päiväni neljän seinän sisällä, niin oon minäkin ehtinyt vähän jo vilkuilemaan tota tulevaa kesää. Kesäloma lähestyy kovaa vauhtia enkä tiedä oonko siitä innoissani vai kauhuissani. Oon yleensäkin niitä ihmisiä, jotka tykkää kesällä erakoitua ja sitten heinäkuun puolessa välissä alkaa toivoa että koulu alkais jo. Tästä kesästä tulee kuitenkin ihan erilainen. Syksyn kirjoituksiin pitää aloittaa lukeminen hyvissä ajoissa, aloitan tälleen kevyesti englannilla ja ruotsilla. Loppukesästä on Väiski-partioleir, jota odotan äärimmäisen innoissani, koska ollaan Ronjan kanssa saatu ihan mieletön pesti, meiän tehtävä on heeboilla ympäri leiriä oudoissa asuissa ja piristää kaikkia muita. Ei kuulosta kovin pelottavalta vai mitä? Se oikea pelon aihe onkin nimittäin se, että lähden heti kesäkuun alussa viideksi viikoksi Sveitsiin au-pairiksi. Perhe mihin meen, on suomalainen perhetuttujen ystäväperhe, joten saatan jopa selvitä elossa, mutta viisi viikkoa yksin ulkomailla on kuitenkin aika iso juttu. Mun työpäivät tulee olemaan n. 7-15 arkipäivinä, muulla ajalla saan tehdä mitä huvittaa ja kierrellä paikoissa. Otan ehdottomasti kameran ja läppärin mukaan, joten sieltä tulee kyllä päiviteltyä kuulumisia ja kuvia ihan takuulla.

Asiaa löytyi tällä kertaa vaikka millä mitalla, mutta tärkein oivallus minkä viime aikoina oon tehnyt on varmaan se, että omaa elämää ja kaikkia niitä pieniäkin hyviä hetkiä ja asioita pitää vaalia. Oli sitten kyseessä lounas perheen kanssa, extempore-leffa kaverin kanssa tai se, että uskaltaa mennä uuteen pelottavaan huvipuiston laitteeseen tai sanoa suoraan outokin kehu toiselle ihmiselle. Kiireen keskellä oppii arvostamaan lyhyitäkin hengähdyksen hetkiä.

Mitä mielettömiä juttuja teille on tässä tapahtunut/tulee tapahtumaan? Onko teillä jotain ihania kesäsuunnitelmia jo vai tykkäättekö ottaa kesäloman päivä kerrallaan?

SAARA