4.10.13

But sometimes it's hard to tell in the dark

Mä oon huomannut, miten tietyt asiat vaan jää. Ala-asteella, meillä oli luokan kanssa tavoitteena lukea 250 kirjaa vuodessa. Mä luin niistä puolet. Nyt mä muistelin, milloin viimeksi luin kirjaa. Viime jaksossa piti lukea Tuntematon sotilas, joten kahlasin sen kannesta kanteen ja välillä jopa opin taas nauttimaan lukemisesta. Silti kuitenkin mulla oli kokoajan vähän ahdistunut tunne, kun piti aikatauluttaa lukemista. Moni muukin asia on jäänyt nyt lukiossa. Mä en ole nähnyt mun yläaste-ystäviä kesän jälkeen kunnolla kertaakaan.
    Muutenkin kaikki mistä mä ennen nautin suunnattomasti, on jäänyt vähemmälle. Mulla oli tapana kirjoittaa novelleja välillä. Julkaisin jopa niitä mun edellisessä blogissa. Mutta lopulta sekin jäi.
    Mä voisin sanoa, että lukioelämä on liian hektistä. Pitkät päivät, paljon läksyjä, kaameet univelat. Kun mä pääsen koulusta, meen suoraan kotiin ja rojahdan sänkyyn. Välillä jaksan raahautua jopa koneelle. Useimmiten vaan katon Gossip Girliä Ipadilla tai selaan nettiä puhelimella.
    Viime viikolla mä sain tästä tarpeekseni. Valitin puhelimessa ties kuinka pitkään miten oon kadottanut elämästäni kaiken sisällön. Hieman liioiteltua ehkä, meiän perhe on taipuvainen itsesälissä kierimiseen ja marttyysityyteen.
   Nyt mä oon päättänyt pistää elämäni uusiks (jälleen kerran). Nään kavereita useemmin, teen läksyt, en lintsaa, meen tarpeeks aikasin nukkumaan, alan taas lukea ja kirjoittaa ja alotan kuntoilun. Kuinka niin liikaa muutosta kerralla? No jos jostain edes sais alotettua.
 
SAARA
 
P.S. Mallina näissä kuvissa oli ihana Emma! Sain idean kuvata jotain viime viikon perjantain kokeen jälkeen ja päädyttiin mm. koulun ikkunalaudalle.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti