Say something nice! -"Something nice"

Olin eilen lastenvahtina hoitamassa vähän alle 3-vuotiasta poikaa. Ilta meni mukavasti, kävelimme Tapiolan ulkojäälle ja harjoittelimme siellä hetken luistelua. Paluumatkalla poika alkoi kuitenkin temppuilla hiukan. Milloin hän lähti hortoilemaan väärään suuntaan tai jäi vain paikalleen. Tilanne alkoi pikkuhiljaa turhauttaa, sillä matkaa oli vielä jäljellä ja etenimme n. 20 metriä viidessä minuutissa. Lopulta poika vain jäi makaamaan maahan, eikä noussut itse ja aina kun yritin häntä nostaa, hän valui takaisin maahan. Aloin muuttua epätoivoiseksi, sillä sylistäkin hän rimpuili aina pois. Yhtäkkiä vastaan tuli ystävällisen näköinen vanhemmanpuoleinen naishenkilö, joka kysyi saisiko hän auttaa. Hän kertoi, että hänellä oli samanikäinen ja samanniminen lapsenlapsi, joka aina välillä käyttäytyi samoin. Siinä samassa hän jo ehdottikin, että kantaisi poikaa hetken matkaa, jotta tämä saisi ladattua voimaa jaksaa taas kotiinpäin. Nainen kantoikin poikaa 100 metrin matkan ja tämän jälkeen poika oli taas kuin enkeli. En olisi voinut olla kiitollisempi, olin itse väsynyt ja jotenkin en ollut osannut edes ajatella, että ehkä poika ei pelkästään temppuillutkaan, vaan kyse oli nälästä ja väsymyksestä. Loppumatka meni hienosti, ja tuntuu että opin tilanteesta paljon. Ensinnäkin siitä, miten lasten kanssa kannattaa toimia ja toiseksi myös siitä, että kaikkien pitäisi kantaa kortensa kekoon toisten auttamisessa, koskaan ei tiedä milloin itse on se, joka apua tarvitsee.

POWER

 is the ability to do good things for others - Brooke Astor

Miettiessäni tätä kyseistä tapausta, tuli mieleeni monta muutakin tilannetta, kun minua on autettu, tai minulle on tehty kivasti. Erään kerran vuosi sitten nousin bussista, kuten joka ikinen päivä koulun jälkeen. Juuri kun bussin ovet olivat sulkeutumussa takanani, kuulin huudon "HEI!". Käännyin ympäri, ja näin kuinka toinen lempihanskani lensi ulos bussin ovesta suoraan syliini. En ehtinyt edes ymmärtää mitä oli tapahtunut, saati sitten kiittää ennen kun bussin ovet olivat jo kokonaan sulkeutuneet ja bussi kaahannut pois.

If you can't say something nice, don't say nothing at all - Thumpher's mum

Viime syksynä kävelin koulusta metropysäkille päin. Takana oli raskas koulupäivä ja minua ärsytti monikin asia samaan aikaan. Vastaani käveli kaksi humaltuneen näkyistä miestä, mikä ei varsinaisesti herättänyt lämpimiä tunteita. Kun saavuin heidän kohdallensa, toinen heistä ojensi minulle pienen keltaisen vaahteranlehden ja sanoi "Hyvää keskiviikkoa kauniille neidille!" olin häkeltynyt, mutta tämä pieni ele sai minut vilpittömästi hymyilemään ja kiitin herraa suuresti ennen kun jatkoin matkaani. Parin askeleen päästä kuulin vielä takaani, kun toinen näistä miehistä totesi lehden antaneelle miehelle "Nätille punapäälle annoit sen!". En voinut lopettaa hymyilyä ja kannoin lehden mukanani metropysäkille asti. Otin siitä vielä kuvan muistoksi, etten unohtaisi tätä pientä elettä, joka kuitenkin silloin paransi päiväni.

Kaikki tämä pisti ajattelemaan sitä, olenko mä tehnyt tarpeeksi muiden hyväksi? Muutama vuosi sitten eräällä foorumilla oli topiikki, jossa haettiin ruoka-avustusta vähävaraisille. Kerroin itse topiikissa olevani 14-vuotias tyttö, joka työkseen ulkoiluttaa koiraa ja ansaitsee sillä itselleen rahaa, jota ei kuitenkaan itse kaikkea tarvitse. Lupauduin sitä tarvitsevalle pääkaupunkiseutulaiselle vähävaraiselle ostamaan n. 20-30 euron ruokakassin, joka sisältäisi peruselintarvikkeita, joista yhdessä sovitaan. Pian minuun ottikin yhteyttä parikymppinen opiskelija, jolla teki tiukkaa rahassa, ja yhdessä sovittiin kassin sisältö ja luovutuspaikka. Sanoja ei paljoa vaihdettu kun kassin vein, mutta topiikkiin oli ilmestynyt uusi viesti kun palasin kotiin "kiitokset vielä sinulle Saara, en tavatessamme kehdannut paljoa sanoa, mutta pelastit loppukuukauteni!".

Great opportunities to help others seldom come,

but small ones surround us every day

Muistan yhä, kun tein sen päätöksen, että joka päivä kehun vähintään yhtä ihmistä. Tuttua tai tuntematonta, kunhan kehu on aito. Ensimmäiset kehut olivat lähinnä ystäville, mutta pian uskalsinkin jo sanoa kaupan kassan kynsiä hienoiksi tai huikata tuntemattomalle koululaiselle, että pidin tämän hiuksista. Pikkuhiljaa tämä kehumistapa kuitenkin alkoi jäädä. Viime aikoina olen useasti huomannut katsovani metrossa ihaillen jonkun hiuksia tai meikkejä. Tekisi mieli kehua, mutta jotenkin ei uskalla. Eilinen pisti kuitenkin oikeasti miettimään, että nyt on aika aloittaa taas kehtaaminen. Tuntemattomien (tai tuttujen) kehumisella ei ikinä voi nolata itseään, eikä se ole keneltäkään pois. Useimmiten se vaan piristää päivää. Oli kyseessä sitten toisen blogiin jätetty kiva kommentti, tai yllättävä kehu tuntemattomalle, sanotaan se.

Helping a person will not necessarily change the world, 

but it can change the world for that person

Loppujen lopuksi auttaminen ja muiden päivän parantaminen, tai edes sen yrittäminen ei ole kovin vaikeaa. Pieni kehu ja hymy eivät paljoa vaadi, mutta jos niiden saaja osaa sitä todella arvostaa, se on satakertaisesti sen arvoista. Suomalaisen kulttuurin "ei puhuta vieraille, eikä puututa muiden asioihin"-elämäntapa on helppoa ja itsekästä, mutta arvokkaampaa ovat ne pienet eleet, jotka jokainen, niin avun/kehun antaja kuin saajakin, muistaa vielä pitkänkin ajan jälkeen.

Joten kertokaas mulle, mitä te olette tehneet muille/miten teitä on autettu tai teidän päivää piristetty? Tai mitä mieltä ylipäätään olette aiheesta?

SAARA