Joka aamu kun menen bussilla kouluun, nään suurinpiirtein samat ihmiset, samoilla paikoilla, samat ilmeet naamalla. Harva hymyilee, vielä harvempi nauraa. Ei todellakaan ainakaan yksin. Saattaa näyttää aika tyhmältä, kun alan hymyillä yksikseni kun kuuntelen jotain muistorikasta biisiä. Mutta toisaalta mua ei kiinnosta, koska joskus se saattaa piristää jonkun toisenkin päivä, ja hymyhän tunnetusti tarttuu. Musta olisi tosi ihana jos jokus näkisin, että mun hymy tarttuisi jollekulle toiselle. Se piristäisin mun päivän totaalisesti.
Kuulin toissapäivänä kaverin kanssa puhuessani, että hän lähtee armeijaan ensi vuonna. Se pisti mut tajuumaan, etten oo enää mikään lapsi, vaan nuori joka on aikuisuuden kynnyksellä. Oon aina ajatellu, että miehet (miksei naisetkin) jotka ovat armeijassa, on mua kymmenen vuotta vanhempia. En tällä tarkota vaan muutamaa vanhempaa, vaan kaikkia. Nyt kaveritkin on menossa kohta armeijaan, ja se sai mut vähän shokkiin. Tajusin kuinka nopeesti aika oikeasti kuluu. Eilen oltiin vielä niitä lapsia eskarissa, jotka juoksivat ympäri päiväkodin pihaa leikkien pusuhippaa ja huomenna ollaankin jo aikuisia opiskelemassa yliopistossa.
Oon nyt ihan innostunut kuntoilusta, salilla käymisestä. Tuttu tekee mulle kuntosaliohjelman ja salikortti mulla on jo taskussa. Oon googlaillu kaikkee erilaisia ohjelmia mitä salilla voi tehdä, mitä eri liikkeitä käsille ja olkapäille on ja miten ne käytännössä toimii. Ruokaan en nyt ihan niin kamalasti kiinnitä huomiota, eli en mee dietille vaan jos tekee makeaa saa sitä patukan ostaa. Kannattaa ottaa vähän ja sillon tällön kun kieltää kokonaan ja sortua sitten joskus. SUSANNA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti